Monelle tutun blogin, "Kullervo Kalervonpojan" toimituksella tuntuu olevan ongelmia ottaa blogissaan vastaan kritiikkiä, ja vastaavasti valehtelun hyväksyminen ei tuota toimitukselle ongelmia.
Minusta on hyvin mielenkiintoista seurata yhteiskunnan kehitystä ja siitä syntyvää liikehdintää kansan parissa. Ja mielenkiintoista on aina, miten uudet liikkeet ja aktivismin muodot ovat sellaisia, joita valtaväestö ei aina osaa odottaa. Wikileaks on nostanut suurempaan tietoisuuteen internetiin ja sen vapauteen liittyvää liikehdintää ja aktivismia. Luulisin, että vapaan internetin ja tiedon vaatiminen ja (verkko)aktivismi sen puolesta on tullut jäädäkseen, ollen yksi tällainen uusi yhteiskunnallinen liike.
Blogini moderointilinja on melkoisen tiukka, kuten jotkut ovat huomanneet. En julkaise lainkaan nimimerkillä kirjoitettuja kirjoituksia. Tämä toki nostaa tavattomasti kynnystä kommentoida kirjoituksiani, mutta minulla on syyni linjalleni. Olen kyllästynyt nimimerkkien takaa tulevista asiattomista kommenteista, joilla ei mitenkään pyritä asialliseen keskusteluun. Ja joskus nimimerkkien suojissa heitetään suoranaisia valheita, jotka palvelevat kirjoittajan omaa agendaa. Kerronpa tässä nyt muutamia huonoja kokemuksiani nimimerkkien takaa kirjoittavista.